Tulevana viikonloppuna käydään kauan odotettu kamppailu Tuomas Simolan ja Makwan Amirkhanin välillä Jyväskylän NLO Championships 2013 BJ - kisoissa.
Omalta osaltamme päätimme lähteä selvittelemään miten suomalaiset vapaaottelijat ja grapplerit näkevät ottelun menevän. Suurimpana yllätyksenä meille kylläkin tuli kuinka moni ottelija kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Liekö Suomen kamppailupiirit liian pienet vai mikä oli takana?.
Saimme kuitenkin napattua mm Anton Kuivasen, Joni Salovaaran, ja tukun muita tuttuja nimiä kertomaan veikkauksensa. Mitä mieltä sinä olet?
Katso tästä video
torstai 22. elokuuta 2013
Häkkiradio haastattelee - Pasi Sormunen
Häkkiradion
kesäpaussi on nyt ohi ja aloitamme syyskauden heti mielenkiintoisella
haastattelulla, kun pääsimme juttelemaan Cagen Promoottorin Pasi
Sormusen kanssa. Kysymyksiä ei ollut
vaikea keksiä, sillä Sormusen ja hänen kumppaninsa Pekka Rantala ovat
jo vuosia pyörittäneet kiistatta Suomen suurinta vapaaottelushowta,
Cagea.
Aiheita,
jotka ainakin minua suunnattomasti kiinnostivat, olivat juurikin ne
kulissintakaiset touhut. Niinpä halusin nostaa paljon puhutun listojen
rakentamisen ja kysyä suoraan asiasta.
No Pasi antoikin yhtä suoran vastauksen. Sormunen toi hyvän argumentin
esille siitä, että se ns. ensimmäinen iso ja kova ottelu olisi varmasti
helpompi käydä Suomessa, eikä ulkomailla.
Toinen
mielenkiintoinen haastattelusta mieleen jäänyt fakta oli, että ADT ei
ole kertaakaan käynyt testauttamassa ketään Cage-illoissa. Se oli
yllättävää, sillä ainakin amatööritapahtumissa
on antidopingin miehiä nähty testaamassa ottelijoita. Toivottavasti
myös ammattilaisten osalta tämä tulee muuttumaan tulevaisuudessa
vapaaottelun kasvaessa lajina entisestään.
Pakko
myös nostaa esille Pasin unelmaotteluna mainitsema Kuivanen Vs.
Puhakka. Kyseinen ottelupari on allekirjoittaneenkin mielestä hyvin
kiehtova ja siitä on keskusteltu jo useammassa
haastattelussa sekä foorumikeskustelussa. Ehkä joskus tulevaisuudessa
siitä kehkeytyy jotain? Pasi mainitsi myös muita mielenkiintoisia
suomalaisten välisiä otteluita, mutta ne kuulet videolta.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli antoisa ja haastattelusta jäi todella hyvä maku suuhun. Toivottavasti te katsojatkin piditte tästä!
Loppuvuoden
osalta onkin sitten luvassa runsaasti haastatteluja sekä
otteluilloistakin että näitä syvempiä perkauksia. Luvassa myös muutamia
mukavia yllätyksiä! Eikä unohdeta jo perinteeksi
muodostuneita ennakoita FightSportin Jan Tilleksen kanssa.
Seuraavaan kertaan!
Jami
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Häkkiradio ja Olli Hartikainen
Moikka taas ja hyvää kesää kaikille lukijoille!
Vaikka kesähelteet puskee päälle, olemme silti uurastaneet ja nyt meillä on tarjota teille suomalaisen vapaaottelun monitoimimiehen Olli Hartikaisen haastattelu. Mies on monille tuttu GB Gymin ottelijoiden kulmasta, sekä taannoin pyörineestä Sali- realityohjelmasta
Ollin kanssa juteltiin niin suomivapaaottelun plussista ja miinuksista kuin siitä, että rakennetaanko ottelijoiden recordeja Suomessa. Ollilla oli paljon mielenkiintoisia näkemyksiä ja oli ilo istua hänen kanssaan alas niitä purkamaan.
Välillä tuntuu, että olen todella onnekas kun pääsen tekemään tätä hommaa ja tapaamaan näitä lajin pioneereja.
Tämän haastattelun lisäksi suunnitelmissa on ensi viikolla kuvata ennakko tilevasta UFC 162:sta, sekä koittaa saada muutamastaa vielä nimeltä mainitsemattomasta ottelijasta haastattelut. Onko teillä lukijoilla kenties mielessä joku ottelija, kenet haluaisitte nähdä meidän kanssa juttelemassa?
Syksy onkin sitten täynnä eventtejä ja isoja matseja. Meiltä on luvassa taas paljon otteluiden jälkeisiä haastatteluja ja muita videoita tapahtumista. Blogin kirjoitustahti ja sisältö varmasti paranevat, kun päästään esittelemään mitä vapaaottelushown kulisseissa tapahtuu!
Siihen asti muistakaa seurata meitä niin twitterissä kuin facebookissakin!
Jami Kuparinen

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Uutta ohjelmamatskua
Heippa taas "pienen" tauon jälkeen!
Tässä on vähän latailtu akkuja viime viikot ja mietitty uusia kepposia ja keksimmekin uuden ohjelmaidean.
UFC organisaatio järjestää melko tiheään tahtiin otteluiltoja, ja päätimme että teemme tiettyihin kortteihin ns ennakko videot, jossa minä ja muutama vieras keskustellaan kortin otteluista ja omista näkemyksistämme miten matsit sujuvat
Ensimmäisenä oli vuorossa tänä viikonloppuna(15.6) käytävä UFC 161. Sain vieraaksi Fightsport lehden päätoimittajan Jan Tilleksen, sekä MMA-ottelija Mikael Silanderin kanssa.
Aluksi kuvauksissa oli hieman jännittynyt tunnelma, koska ensimmäistä kertaa tälläistä kuvataan, mutta hyvinkin nopeasti pääsimme vauhtiin ja tuntui kuin muutama vanha ystävä olisi jutellut vapaaottelusta ja juuri tälläistä matskua toivoinkin että saisimme kuvattua!
Tästä pääset katsomaan videoita
Kiitokset kärsivällisyydestä!

perjantai 17. toukokuuta 2013
Cage 22
Noniin tässä olisi tätä "kauan odotettua" Cage 22 reissumuistelua
Ilta alkoi mukavasti, joskin hieman kaoottisesti mediahuonetta etsiessä. Lopulta se löytyikin alakerrasta pommisuojasta, josta bongasimme vanhan tuttumme Mikael Silanderin, joka viimeisteli haastatteluaan Yleisradioon.
Asettelimme kamat ja kuvauspaikan valmiiksi. ja tämän jälkeen olikin aika lähteä etsimään paikkojamme häkin laidalta. Meille oli varattu paikat häkin viereltä, josta näkymä olikin lähes täydellinen. Ilta alkoi piakkoin tämän jälkeen ja mitä pidemmällä edettiin sitä vahvemmin mielessä paloi ajatus "tämä on siistiä" ... uskomatonta että saan tehdä tätä "työkseni".
Kävimme haastattelemassa alkukortin ottelijoita pienissä ryppäissä ja pian olikin sitten pääotteluiden aika. Päätimme, että haastattelemme Vänttisen, Kuivasen ja Niinimäen otteluiden voittajat vasta illan päätteeksi ja näin siinä kävikin, että pojat voittivat omat kamppailunsa ja pääsimme heitä jututtamaan. Valitettavasti Kai Puolakka pääsi livahtamaan sairaalaan tikattavaksi, joten hänestä emme saaneet haastattelua.
Kaiken kaikkiaan ilta oli tosi mukava ja meni meidän osalta melko hyvin. Itsellä tuntui ehkä pitkästä aikaa sellaista jännitystä ja hermostuneisuutta vatsanpohjalla, mutta mielestäni melko hyvin sain pidettyä jännityksen kurissa ja juteltua näiden ottelijoiden kanssa.
Ilta oli myös muutenkin menestys ja rikkoi suomalaisen vapaaottelun katsojaennätyksen! Tästä jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi Cage keksiikään?
Häkkiradion kannalta elämme mielenkiintoisia aikoja, tahto laajentua olisi suuri ja nyt koitamme mietiskellä yhteistyökumppaneita. Fightsport tottakai on mukana, sillä he antoivat meille meidän ensimmäisen mahdollisuutemme ja ilman heitä tuskin olisimme tässä tilanteessa. Tästä iso kiitos Fightsportin päätoimittajalle Jan Tillekselle ja Jani Mesikämmenelle. Heidän lisäkseen ottaisimme mielellämme lisääkin tukijoukkoja, sillä teemme tätä tällä hetkellä täysin omakustanteisesti ja mikäli kasvamme tulevat myös kulut nousemaan. Aika näyttää mitä keksimme ja sillä välin jatkamme hyvien ja mielenkiintoisten henkilökuvien sekä ottelijaraporttien tekoa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
-Jami-

![]() |
| Häkki odottaa ottelijoita |
![]() |
| Lämmittelytila |
![]() |
| Anton Kuivasen sisääntulo |
![]() |
| Tom Niinimäki astuu häkkiin |
![]() |
| Tom Niinimäki tittelivyön kera |
![]() |
| Marcus Vänttinen tyytyväisenä tittelivyö olalla |
lauantai 11. toukokuuta 2013
Turku kutsuu
Tässä tunnelmia 9.5 reissulta Turkuun, jossa kävimme jututtamassa Makwan Amirkhania
Lähdimme Häkkiradio crewlla ajelemaan Turkuun ja kohti FinnFighters Gymiä, jossa haastattelemme Suomen yhtä valovoimaisinta ja tunnetuinta vapaaottelijaa ja mediapersoonaa Makwan Amirkhania.
Paikalle saavuttiin monen mutkan kautta, navigaattoriin naputeltiin epähuomiossa väärä osoite ja pörräilimme Turun keskustassa hetken aikaa, mutta lopulta oikea paikka löytyi ja aloimme jututtamaan miestä. Maku kertoikin avoimesti lapsuudestaan ja elämästään ja intoutui jopa arvailemaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Haastattelun lopulla Makwan heitti Tuomas Simolalle haasteen, mutta siitä loput voitte kuunnella haastattelustamme.
Makwanin kanssa olen jo muutamaan otteeseen aiemminkin jutellut ja täytyy sanoa, että mies on kyllä tosi mukava ja sympaattinen ja hänen kanssaan on ilo keskustella ja toivon, että tulevaisuudessa mies pääsisi mittelemään ulkomaille vielä isompiin piireihin.
Lopuksi otettiin tottakai perinteeksi muodostunut staredown-kuva
Tässä vielä meidän linkki haastattelumme
Tänään onkin sitten luvassa Cage 22 joten huomenissa tulee varmaan tavaraa ja uutta blogia ulos!

| Kuva finnfighters gymin kotisivuilta |

torstai 2. toukokuuta 2013
Hiljaiseloa
Heippa!
Tässä on vietelty nyt hetki hiljaiseloa, mutta emme silti ole laiskotelleet!
Lataamme paukkuja 11.5 käytävään Cage 22 eventtiin, joka on ainakin minun muistiini yksi kovimmista suomalaiskorteista mitä on koskaan käyty
Käyppä tästä lukemassa fanien mietteitä tulevasta illasta @pakkotoisto
Meidän kannalta tämä on todellinen näytön paikka ja haluammekin valmistautua täysillä tähän koitokseen. Toivottavasti näiden haastattelujen jälkeen viimeistään loputkin promoottorit ja päättäjät löytyvät meidät ja uskaltavat rohkeasti ottaa yhteyttä.
Tässä vielä Cage 22:n ennakkohaastattelut:
Soittolista haastatteluista
Liity mukaan youtubessa ja facebookissa
Nähdään pian!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Cage 22 Ennakkotapahtuma
24.4.2013
Tänään meidät oli kutsuttu promoottorin toimesta haastattelemaan kahden viikon päästä käytävän Cage 22 tapahtuman ottelijoita jo näin hieman ennakkoon.
Tapahtumapaikkana toimi GB-Gym ja täytyykin sanoa, että heti kun paikalla saavuttiin raikkaasta ilmasta, niin vastaan iski jokaiselle treenisalilla kävijälle tuttu miehisen hien haju.
Paikalle olikin kerääntynyt iso joukko niin median edustajia, ottelijoita ja ihan tavallasia treenaajia.
Tiimissämme oli tänään jälleen mainio valokuvaajamme Heikki Hännikäinen, jonka otoksia tämän kirjoituksen ohessa nähtävät kuvat ovat.
Tosissaan kun paikalle päästiin, niin meille ohjattiin kuvauspaikaksi läheinen sohva, jossa aloimme sitten haastattelemaan pääkortin ottelijoita yksitellen.
Piinapenkkiin joutuivat tunnetut suomalaiset vapaaottelutähdet kuten Juho Valamaa, Kai Puolakka, Timo-Juhani Hirvikangas, Tom Niinimäki ja vastikaan UFC-komennukselta Suomeen palannut Anton Kuivanen. Juttelimme miesten kanssa heidän tulevista vastuksistaan, suunnitelmista otteluita varten ja yleisesti treenaamisesta.
Kaiken kaikkiaan oli hyvä ja mukava tapahtuma ja mikä parasta mukaan tarttui Häkkiradio uran ensimmäinen virallinen promotuote...toivottavasti ei viimeinen.
Seuraavaksi onkin vuorossa sitten itse Cage 22, joka käydään 11.5 Vantaalla, kaikki katsomaan. Alle liitän vielä valmiit haastattelut, jahka ne valmiiksi saadaan.

| Valmistautumista sparriin |
Tiimissämme oli tänään jälleen mainio valokuvaajamme Heikki Hännikäinen, jonka otoksia tämän kirjoituksen ohessa nähtävät kuvat ovat.
![]() |
| Anton Kuivanen pistää parhaan poseerauksensa |
Tosissaan kun paikalle päästiin, niin meille ohjattiin kuvauspaikaksi läheinen sohva, jossa aloimme sitten haastattelemaan pääkortin ottelijoita yksitellen.
Piinapenkkiin joutuivat tunnetut suomalaiset vapaaottelutähdet kuten Juho Valamaa, Kai Puolakka, Timo-Juhani Hirvikangas, Tom Niinimäki ja vastikaan UFC-komennukselta Suomeen palannut Anton Kuivanen. Juttelimme miesten kanssa heidän tulevista vastuksistaan, suunnitelmista otteluita varten ja yleisesti treenaamisesta.
![]() |
| Anton Kuivasen kanssa ilmeisen mielenkiintoista keskustelua |
![]() |
| Ilmeisesti vitsini ei vakuuttanut Tipiä |
![]() |
| Tom Niinimäki oli kova kertomaan tarinoita |
![]() |
| Muistiinpanot ovat ammattimaisen "journalistin" tärkein työkalu |
Kaiken kaikkiaan oli hyvä ja mukava tapahtuma ja mikä parasta mukaan tarttui Häkkiradio uran ensimmäinen virallinen promotuote...toivottavasti ei viimeinen.
Seuraavaksi onkin vuorossa sitten itse Cage 22, joka käydään 11.5 Vantaalla, kaikki katsomaan. Alle liitän vielä valmiit haastattelut, jahka ne valmiiksi saadaan.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Vieraana Toni Valtonen
Tänään oli pitkästä aikaa taas aika kuvata Häkkiradio haastattelee - video, jossa olimme saaneet vieraaksi pitkänlinjan ottelijan Toni Valtosen.
Muistan kun kävin ensimmäistä kertaa katsomassa vapaaottelua livenä 2005, otteli Toni Valtonen pääottelussa, joten tuntui hauskalta tavata mies nyt reilut kahdeksan vuotta myöhemmin ja jutella hänen urastaan.
Tapasimme Ravintola Parkissa, jossa kahvikupposten lomassa teimme haastattelun, ja pakko myöntää että Tonin kanssa oli niin miellyttävä jutella, että jäimme kameroiden sulkeuduttua vielä melkein tunniksi juttelemaan niitä näitä.
Kyselin Tonin muistoja uran alkuajoista, loukkaantumisesta, kokemuksia ulkomailla ottelusta ja kaikkea siltä väliltä. Toni olikin mukava ja supliikki mies ja materiaalia tulikin melkein puoli tuntia.
Hassuna sattumana me molemmat olimme kepeillä liikkeellä. Tonilla vamma oli astetta vakavampi, kun taas minä olin maanantaina töissä ollessani töhönnyt ja rullannut nilkkani ympäri. Tässä me "taistelijat kepeillä"
Kaiken kaikkiaan haastattelu meni todella hyvin ja itselle jäi erittäin hyvä fiilis! Linkkaan videon vielä tänne myöhemmin, kunhan sen käsittelyprosessi on valmis.
Tässä valmis tuotos

tiistai 16. huhtikuuta 2013
Amerikan tyyliin
Halusin nyt täällä kommentoida tätä "kohua" mikä taannoin Karkkila Fightissa tehty haastattelu on saanut nyt somessa aikaan.
Eli käydään tapahtumat nyt aikajärjestyksessä läpi
1. Häkkiradio meni Karkkila Fight Nightiin tekemään normaalit ottelun jälkeiset haastattelut. Illan toisessa ottelussa voiton vei lohjalainen Tuomas Simola, joka otti ensimmäistä amatööriotteluaan. Normaalista haastattelustsa poiketen Simola päättikin vetää ns "pro-wrestling" tyylisen promon, jossa hän esitti haasteen turkulaiselle Teemu Packalenille, Samalla hän myös mainitsi toisen turkulaisen, Makwan Amirkhanin, nimen
"Kuulin, että jätkä vetää jotain lukkopainileirejä siellä, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Mun mielestä Makwan Amirkhanin nyrkkeilyseminaarikin olisi yhtä vakuuttava"
2. Video jaetaan pakkotoistolla , Fightsport uutisoi tästä haastattelusta, ja tietysti Facebookissa videota jaettiin ahkerasti, jossa se herättikin suunnattomasti huomiota, niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä.
Teemu Packalen kommentoi Fightsportille asiaa näin
"Jätän ihan omaan arvoonsa, kyllä hölmöjä riittää".
3. Video kerää kahdessa vuorokaudessa yli 4000 katsontakertaa ja saa aikaan vilkasta keskustelua eri foorumeilla.
4. Makwan Amirkhan on ensimmäiset ottelija, joka lähtee mukaan Simolan peliin ja julkaisee oman vastausvideonsa.
Simola on ilmiselvästi katsonut ja ottanut oppia jenkkiläisistä ottelijoista, sillä mies onnistui yhdellä haastattelulla tekemään itsestään suomalaisen vapaaottelun puhutuimman miehen ja alla vain yksi amatööriottelu.
Uskallan väittää, että lisää on luvassa
Makwan heittää vielä lisää vettä myllyyn
Katso video tästä

Häkkiradio?
Heipä hei!
Jos olet eksynyt blogiini saatat olla hieman hämilläsi...Mikä on Häkkiradio ja kuka on Jami Kuparinen?
Jotta vastaisuudessa kaikilla olisi mukavaa, niin kerron mistä on kyse
Olen kahdenkympin paremmalla puolella oleva helsinkiläinen herra, joka eräänä kauniina päivänä 2008 tajusi, ettei normaali työ ei hänelle sovi ja päätti lähteä media-alalle. Ala tuntui minulle sopivalta, sillä olen aina pitänyt esiintymisestä ja huomion keskipisteenä olemisesta. Piakkoin valmistuttuani media-assistentiksi 2010 pääsinkin alalle töihin ja siitä lähtien olen suurimmaksi osaksi itseni juontamalla elättänyt. Minut on tarkkasilmäiset voineet nähdä MTV3:lla yöchäteissä, sekä 2012 kesällä pyörineessä Voittosoitto-ohjelmassa.
Esiintymisen lisäksi toinen intohimoni on Vapaaottelu(MMA) . Itse olen lajia harrastanut ja muutaman kerran kehässäkin käynyt, mutta muutamien loukkaantumisten myötä siirryin enemmänkin tsemppaamaan muita ja seuraamaan lajia katsomon puolelta.
Tästä päästäänkin Häkkiradioon, joka on minun ja kahden ystäväni pystyyn pistämä mma-journalismitiimi. Käymme suurimmissa suomalaisissa vapaaottelutapahtumissa ja haastattelemme ottelijoita ja promoottoreita. Tämän lisäksi olemma alkaneet tekemään pidempia henkilökuvia tunnetuista ja vähemmän tunnetuista ottelijoista.
Aloimme hommat tämän vuoden helmikuussa. Ja nyt takana on reilut 30 videota ja yli 20 000 katselukertaa.
Päätimme aloittaa tämän projektin, sillä valitettevasti Suomessa vapaaottelu on vielä melko tuntematon laji, vaikka maailmalla se onkin supersuosittua. Tehtävänämme on tuoda näkyvyyttä ja julkisuutta itse ottelijoille, ja tätä kautta myös lajille. Videomme ovatkin osoittauteneet suosituksi fanien keskuudessa ja haaveena on, että jonain päivänä tästä tulisi meille ihan oikea työ.
Näin tässä lyhykäisyydessään. Tuliko kysymyksiä. Haluatko tietää lisää? Pistä rohkeasti kommenttia.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
13.4.2013
Karkkila Fight Night
Tänään urhea kolmen hengen tiimimme suuntasi kohti Karkkilaa, jossa oli luvassa vapaaottelua näin viikonlopun iloksi. Tarjolla oli kuusi amatööri matsia ja kuusi ammattilaismatsia.
Päästyämme perille, kävimme tarkastamassa tapahtuma-aluetta ja täytyy sanoa, että taas oli Perttu Haanpää ja hänen ahkerat apurinsa saaneet pistettyä todella tyylikkäät puitteet pystyyn. Oli screeniä , ilotulitetta ja vaikka mitä.
Pienen hienosäädön jälkeen löysimme itsellemme mukavan haastatteluspotin ja lähetimme tiimimme valokuvaajan Heikki Hännikäisen pyhään paikkaan eli ottelijoiden pukukoppiin. Sieltä hän palasi miehinen hienhaju vaatteisiin tarttuneena ja kasa kuvia muistikortille tallentuneena.
Melko piakkoin ottelut alkoivatkin ja se tarkoitti meille työpäivän alkua.
Kuvio oli melko tuttu jo aiemmista eventeistä, eli kun ottelu päättyi nappasimme voittajan hanskasta kiinni ja työnsimme mikin suuhun. Näin saatin ne tunnelmat ihan heti tuoreeltaan.
Haastattelijalla oli hieman aluksi vaikea löytää sopivia sanoja ja muutama haastattelu jouduttiinkin ottamaan pariinkin otteeseen, mutta loppujen lopuksi kaikista voittajista ja promoottorista saatiin haastattelut.
Kaiken kaikkiaan illasta jäi todella hyvät fiilikset ja odotamme innolla mitä tulevissa eventeissä nähdään.
Nythän paikan päällä nähtiin ensimmäisen kerran "Ref Camit" eli tuomarin kuvakulman kuvaavat minikamerat, sekä illan parhaalle ottelijaalle mennyt 1000€ bonus.
Illan ikimuistoisin hetki oli varmasti lohjalaisen Tuomas Simolan haastattelu, joka lähti kirjaimellisesti meidän käsistä kun mies päätti käyttää hetkensä valokeilassa ja haastaa Turkulaisen ammattilaisottelija Teemu Packalenin otteluun. Harvoin jään sanattomaksi, mutta näin pääsi käymään.
Häkkiradio haluaa vielä kiittää kaikkia katsojia ja ottelijoita mahtavasta kokemuksesta.
Alla hieman illan aikana räpsittyjä kuvia sekä linkin haastatteluihin

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)